Lehdistön muijan historiaa

Olen eläkkeellä Yleisradiosta. Neljänkymmenen vuoden taival toimittajana ei kuitenkaan tyystin loppunut jouluaattona 2006, kun viimeisen ohjelmani TV 1:ssä tein. Minulla on ollut ilo ja kunnia saada toimia vakituisena avustajana Koiramme-lehdessä tehtävänä kuukausittain julkaistut eri rotujen esittelyt. 

Oma rotuni on vuodesta 1997 ollut schapendoes. Sitä ennen koirahistoriassani vaihtelevat rodut laidasta laitaan. Lapsuudenkodissa oli isällä ja hänen metsäsästyskaverillaan ihana suomenjokoira Aave ja sen jälkeen me lapset saimme ihan ikioman koiran. Se oli kuulun kennelmiehen Lauri Vuolasvirran kasvatti Lallen Cupido alias Max. Koirahistoriani umpeutui kun muutama vuosi sitten sain käydä vastaanottamassa juhlallisesti Kennellliiton Voittajanäyttelyssä oman Vuolasvirta-palkintoni, joka jaetaan ansioituneille kasvattajille. Se palkinto haettiin yhdessä hollantilaiseni (Seita van het Rollecaterdeel) kanssa.

En tosiaan muista elämässäni koiratonta aikaa. Max jäi äidilleni ja Maxia seurasi toinen Vuolasvirtalainen mäyräkoira Timmy. Minä otin kotiini yokrshirenterrierin, jonka korvat eivät olleet pystyssä ja joka muutenkin oli isokokoinen rotunsa edustaja, mutta maailman ihanin luonne. Turkinhoidosta ei kyllä valitettavasti voi kovastikaan puhua tämän Santun kohdalla, se oli aika takkukasa, ennenkuin sille taas näytin saksia. Santtua seurasi briardi Pippuri ja tytär Lauran kanssa hankitut bichon friset Pumpuli, Nakki ja Rusina. Kun niistä aika jätti päädyin tähän nykyiseen rotuuni hollantilaiseen lammaspaimeneen, jonka lausuminen hollanninkielellä ei minulta vieläkään onnistu. Schapeja täällä meillä on jo neljännessä polvessa ja edelleen olen hurahtanut näyttelyihin. Nähdäänkö siellä?